Madonnan Kuurahuntu (Finnish Edition) - download pdf or read online

By Hilkka Raczek-Järventölä

Kirjoittaja on lähtenyt „Kainuunmeren“ aavalta rannalta, kiivennyt Rein joen hedelmällistä laaksoa ympäröiville, lempeätuulisille viinivuorille ja löytänyt Pohjolalle uskollisten muuttolintujen tavoin kaksi rakasta kotiseutua.
Kirjan orpo Andreas tekee matkan päinvastaiseen suuntaan. Etelän taivaita tervehtivältä Ilovuorelta luostaristaan karannut noviisi ottaa lukijan mukaansa pitkälle kotimatkalleen sivistyksestä, sodista, kulttuurista ja kauppateistä rikkaan Keskieuroopan halki. Kappelin kauniin Madonnan suojeluksessa ja uusien ystävien seurassa vaeltaa Pekurin tuleva isäntä toinen silmä vesissä, toista lukijalle salassa iskien kohti pohjoista isänmaataan.

“Täällä oli Antin, Ilovuoren entisen munkin, maallinen perintö, kaivattu koti, jota kerran hänen isänsä Andreas ja tämän samanniminen siittäjä Pattijoen profeetta olivat Pekurin isäntänä asuneet. Kalliorinne laski jyrkästi maanpuoleen. Avonainen, lyhyttä saraheinää ja vaaleanpunaista kukkaa kasvava rantaniitty peitti luvatun maan. Kosteaa koristemattoa halkoi samettilaitainen vesitiinu, jonka kirkkaan peilin katkaisi paikkapaikoin notkean pajun tai nuoren lepän siro kaari. Joki ei pitänyt kiirettä suuren äitinsä syliin. Laskeva aurinko virkkasi taivaanrannan metsiköstä tumman reunapitsin onnellisen miehen huoneentauluun…..
useless kirkon ensimmäisiin asukkaisiin lukeutuva Neitsyt Maria näytti ottavan lastensa murheet todesta ja jaksoi kuunnella kylässä kävijöiden aamusta iltaan venyviä hätäraportteja. Välistä Pyhän Äidin piti moittia vastakkaisella seinällä myötäänsä kihertävää Margareettaa. Nytkin tyttö vilkutti silmää Johannekselle, totiselle herranpaimenelle, joka ei pikkupyhimyksen hassuttelua onneksi huomioinut. Äiti Maria suri poikansa Antin kuolemaa, mutta lohdutti itseään tiedolla, että Pekurin isäntä oli löytänyt kotiin ja ollut maallisen vaelluksensa viimeisillä metreillä täysin onnellinen mies.”

Show description

Read or Download Madonnan Kuurahuntu (Finnish Edition) PDF

Best finnish ebooks books

Download e-book for kindle: Armeijan harmaissa Turusssa ja Säkylässä: Muisteluita by Timo Honkala

Kirjassa kuvataan kirjailijan omia kokemuksia armeija-ajalta Turussa ja Säkylässä. On sanottu, että kirja on ensimmäinen kirja, jossa joku on kuvannut johdonmukaisesti koko armeija-aikansa alusta loppuun. Kirjassa kuvaillaan armeijaan tuloa ja alokkaan tuntemuksia siitä miten armeijan rutiineihin päästään sisään ja mitä alokkaiden päivät sisältävät.

Get Tristan ja Isolde (Finnish Edition) PDF

HardPress vintage Books sequence

Download PDF by Katri Kyllönen: Etnisten vähemmistöryhmien välinen rasismi Suomessa (Finnish

Etnisten vähemmistöryhmien välinen rasismi on ajankohtainen ja merkityksellinen aihe kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla, naapurustoissa ja kaikenkaikkiaan monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa. Samalla se on ilmiönä haasteellinen tunnistaa ja tunnustaa. Non combating new release ry:n vuosina 2012-2016 toteuttamassa Etnisten vähemmistöryhmien välinen rasismi-hankkeessa on tutkittu seitsemän professional gradu-tutkimuksen kautta etnisten vähemmistöryhmien välisen rasismin ilmenemistä lasten ja nuorten elämässä tämän päivän Suomessa sekä kehitetty menetelmä etnisten vähemmistöryhmien välisen rasismin vähentämiseksi lasten ja nuorten parissa.

Extra resources for Madonnan Kuurahuntu (Finnish Edition)

Example text

Download PDF sample

Madonnan Kuurahuntu (Finnish Edition) by Hilkka Raczek-Järventölä


by Richard
4.2

Rated 4.68 of 5 – based on 21 votes